blank

 

blank





blankblank
 

Janne Rauhala

Saarna 11. su helluntaista

23.08.2017

Jeesus sanoi:

    ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”

    Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4: 23-30)


Hyvät sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,


Turun traagisten tapahtumien takia heitin alkuperäisen saarnani pois. Eilen illalla pohdin uutta saarnaa, mikä ajan puutteen takia on melkoista tajunnan virtaa.


Piispamme (Turun arkkihiippakunnan piispa) Kaarlo Kallialan sanat osuivat asian ytimeen. Hän kirjoitti Facebook-päivityksessään: ”Turun keskustan tapahtumat ovat järkyttäneet meitä kaikkia, mutta ennen muuta meidän on muistettava niitä, joihin väkivalta on suoraan osunut. Syvä osanottoni.” Uhrit ja heidän omaisensa olkoon mielessämme ensimmäisenä. Kuitenkin tämä saarna kirkastakoon myös Kristusta.


Jeesus oli kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa, jumalanpalveluksessa, lukemassa pyhiä kirjoituksia. Juutalaisen miehen oikeus ja velvollisuus oli lukea synagogassa pyhiä kirjoituksia. Luettuaan profeetta Jesajan kirjasta messiasennustuksen Jeesus julistautuu messiaaksi. Hän sanoo olevansa juuri se, josta Jesaja ennustaa. Ihmiset kiittävät ja ylistävät Jumalaa. Kuitenkin he epäilevät: "Eikös tuo ole Josefin poika?"

He ovat nähneet Jeesuksen kasvavan Nasaretissa, joten tästä ja heidän ylpeydestään tulee heille este nähdä Jumalan suurin ihme. Kristus eli Messias, joka pelastaa kansansa sen kärsimyksistä.

Messiaan ilmestyminen heidän keskuuteensa on heidän etsikkoaikansa. Siinä Jumala kutsuu heitä uuteen armoliittoon Kristuksen veressä, joka on vuodatettu syntiemme anteeksiantamiseksi. Jumalan armoa on sekin, että hän kutsuu meitä ja se, että kutsusta tulee meille koetus.


Kauan sitten Nasaretissa oman kylän poika kertoi viestiä Jumalalta. Jeesus kohtasi suurta vihaa, kun hän kyseenalaisti synagogassa olleiden asenteita ja sielun tilaa. Väkivalta ja viha vain vahvistivat Jeesuksen olleen oikeassa. Hän paljasti Nasaretin väessä totuuden, joka koskee meitä kaikkia: me olemme riippuvaisia Jumalan armosta ja rakkaudesta. Kukaan meistä ei ole puhdas itsessään vaan syntinen.


Lopulta Nasaretin väki sai nähdä ihmeen. Jeesus käveli vahingoittumatta ja rauhallisesti raivon valtaan joutuneen, murhanhimoisen väkijoukon halki ja jatkoi saarnamatkojaan muualla Galileassa.


Tullaksemme tähän päivään mielessäni on muutama asia. Mietin sitä tosiasiaa, että uhrien omaiset ja ystävät sekä silminnäkijät ovat kohdanneet sellaisia kauhuja, joita ei kenellekään soisi. Kauhuja ja menetyksen tunnetta, jota itse en edes ymmärrä.


Turun tragedia saa kaikkien mielen apeaksi ja surulliseksi. Minä mietin oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Se huutaa nyt tässä maassa. Oikeuden on tapahduttava ja vääryydellä on oltava seuraus ja hyvitys. Viranomaisten tuo saakoon rauhan, jotta syylliset voidaan tuomista lain mukaisesti kunnollisen oikeusprosessin myötä. Oikeuden on tapahduttava, jotta turvallisuuden tunteemme ei entisestään heikkenisi. Uhrien läheiset löytävät helpommin tien eteenpäin, kun he saavat asialleen oikeusteitse lain ja yhteiskunnan tuen.


Mietin luottamusta toiseen ihmiseen. Se ei saisi järkkyä. Oikeuden toteutuminen ei yksin riitä luottamuksen säilymiseen. Meillä on edessä työtä, jotta säilyttäisimme luottamuksen toisiimme. Kaikkien teoilla ja sanomisilla on merkitystä.


Jokainen voi valita, levittääkö toivoa, rakkautta ja välittämistä vai juoruja, pelkoa ja vihaa. Ahdistuneen suurin apu on kuunteleva lähimmäinen. Nyt tarvitsemme toisiamme jakamaan sitä, mitä sisällämme myllertää, jotta on tilaa kivulle ja surulle, suuttumuksellekin.


Mietin, että kosto ei ole oikeutta. Oman käden oikeus on tuhon tie. Se vain vahvistaisi turvattomuuden tunnetta meissä. Jättäkäämme voimankäyttö niille, joille se on uskottu.


Viimeisenä mietin taivaallista Isää ja uskoa. Inhimillinen kärsimys on todellista myös Kristuksen vapauttamassa maailmassa. Tuota kärsimystä ei sovi vähätellä. Onnettomuus ja murhe on kohdannut monia. Toivoa kuitenkin on, sillä ihmisen lopullisen kohtalon määrittäjä ei ole maanpäällinen elämä sinänsä, vaan hänen uskonsa tai epäuskonsa. Se tarkoittaa, että taivallisen Isän armo säilyy, vaikka maailma ja ihminen luovat meille murhetta ja kärsimystä.

Taivaallisen Isän edessä kukaan ei ole vailla mahdollisuutta parannukseen, synninpäästöön ja pelastukseen. Ja tässä järjestyksessä. Me vaadimme oikeutta, mutta emme voi tuomita ketään ikuiseen kadotukseen. Sen vallan Isä on antanut Pojalleen. Aikojen lopulla se tulee ilmi.


Jokaisen, myös allekirjoittaneen, tulee olla siinä mielessä nöyrä Isän edessä, ettei asetu hänen paikalleen. Ollaksemme kristittyjä meidän tulee muistaa Herran rukouksen sana: niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Tämä pätee kaikkina aikoina ja kaikkien syntien kohdalla. Maailman toivo on Kristuksen sovitustyö ristillä. Sitä eivät hirmuteot voi himmentää.


”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6: 14-15)

Katuvien armahtaminen on Jumalan tahto ja haavojemme parantumisen ehto. 

Artikkelit (6 viimeisintä)

19. sunnuntai helluntaistaElina Rouhiainen - 16.10.2017

14. sunnuntai helluntaista: LähimmäinenRitva Szarek - 10.9.2017

Saarna 11. su helluntaistaJanne Rauhala - 23.8.2017

Teknisiä ongelmia. Ei nettisaarnaa.Janne Rauhala - 25.6.2017

6. Sunnuntai pääsiäisestäRitva Szarek - 28.5.2017

RukoussunnuntaiJanne Rauhala - 21.5.2017

Näytä arkisto

blankblank

©  Loimaan seurakunta - Seurakuntapalveluiden virasto Puh. (02) - 776 4400 Fax. (02) - 776 4438  Avoinna ark. 9-13(ei ke) 
Sivuston toteutus Trival Oy